
Yleistynyt etätyöskentely on kiihdyttänyt etäoppimisen ja –koulutuksen mahdollistavien ohjelmistojen ja järjestelmien kysyntää. Kokosimme muutamia asioita, joita sähköisen oppimisalustan (LMS-järjestelmä, Learning Management System) hankintaa suunnittelevien kannattaa...
Euroopan komissio on julkaissut lokakuussa 5G-verkkojen kyberturvallisuutta koskevan riskiarvion. Komissio on kiinnittänyt huomiotaan muun muassa siihen, että turvallisuusaukkoihin liittyvät riskit kasvavat, koska 5G-verkot perustuvat entistä...
Uusi digipalvelulaki astui voimaan keväällä ja sen edellyttämien saavutettavuusvaatimusten toteuttamisen ensimmäinen siirtymäaika päättyi 23.9.2019. Laki velvoittaa julkisten viranomaisten lisäksi julkisoikeudellisia laitoksia sekä järjestöjä ja yrityksiä,...
Viime vuonna voimaan tullut yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) on selkeyttänyt ja yhdenmukaistanut henkilötietojen käsittelyä Euroopan unionin jäsenmaissa. Asetus ja sitä täydentävä kansallinen tietosuojalaki säätelevät, mitä velvollisuuksia...
Rubicin asiantuntijoilla on yhteensä useiden vuosikymmenien kokemus erilaisten muutosprojektien vetämisestä, IT-sopimustuesta ja tietohallinnon järjestelmähankintojen konsultoinnista. Teknologia ja tietohallinnon työkalut ovat muuttuneet vuosien aikana, mutta yksi...