Tag Archives: hankintalaki

Myös järjestöt ja liitot joutuvat tekemään julkisia kilpailutuksia – huomioi ainakin nämä asiat tarjouspyyntöä tehdessä

Helsingin Sanomat kirjoitti 11.4., kuinka jopa joka kolmanteen julkiseen kilpailutukseen ei tule tarjouksia lainkaan ja yli puoleen kilpailutuksista tulee enintään kaksi tarjousta. Tieto perustuu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja Aalto-yliopiston tuoreeseen tutkimukseen. Järjestöt ja liitot joutuvat järjestämään julkisen kilpailutuksen, jos ne ovat saaneet hankintaa varten valtiolta, kunnalta, seurakunnalta, valtion liikelaitokselta tai muulta julkisoikeudelliselta laitokselta tukea yli […]

Julkinen kilpailutus – huomioi nämä asiat

Huomioi nämä asiat julkisissa hankinnoissa

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että julkinen kilpailutus ja hankintalaki koskee julkisen sektorin toimijoiden lisäksi myös yhdistyksiä ja liittoja, jotka rahoittavat hankintojaan tai toimintaansa yli 50 prosenttisesti julkisella rahoituksella. Yhteisten varojen käytön periaatteiksi on nostettu tasapuolisuus, avoimuus, syrjimättömyys ja suhteellisuus. Näiden arvojen kautta tavoitteena on saada kilpailullinen, laadukas ja innovatiivinen ratkaisu hankintaan siten, että kaikki suhteellisesti […]