09 tammi
Vuoden 2019 teknologiatrendit
Avainsanat: CRM, IT, teknologia, trendit
ÄLYKAIUTTIMET JA ÄÄNIOHJAUS

Erilaisten palvelujen ääniohjaus on kasvanut maailmalla, mutta Suomi on omaksunut näitä palveluja kielensä vuoksi käyttöönsä hitaasti. Esimerkiksi Amazonin ja Googlen palvelut eivät tue suomen kieltä, vielä. Älykaiuttimien käyttöönotosta on hyviä kokemuksia, ja esimerkiksi Amazonin mukaan älykaiuttimen käyttöön ottaneista valtaosa tekee verkkokauppaostoksensa sen kautta, eikä käytä enää perinteistä verkkosivua.

Ääniohjaus voi helpottaa ja nopeuttaa kaikkien tekemistä ja voi olla oiva apu esimerkiksi työelämässä. Erityistä hyötyä ääniohjauksesta toivotaan erityisryhmille, kuten näkövammaisille, invalideille ja esimerkiksi ikääntyneille. Jatkossa kannattaakin varmistaa, että aivan tavalliset verkkosivut ovat sellaisessa muodossa, että ääniohjaus pystyy tukemaan niiden sisältöä.

CHATBOTTIEN KEHITTÄMINEN

Vuonna 2018 tekoälyhype kesti koko vuoden ajan ja tekoälyä on pystytty vuoden aikana kehittämään paljon. Botteja pystyy jo nyt ottamaan helpommin ja nopeammin käyttöön valmiiden työkalujen avulla, joten tekoäly, tai ehkä kuvaavammin sanottuna tukiäly, tulee yleistymään kaikenlaisten toimijoiden keskuudessa, kun niiden tuotantokustannukset ovat tulleet merkittävästi maltillisemmaksi. Chatbotit tulevat todennäköisesti vakiinnuttamaan paikkansa myös pienempien toimijoiden keskuudessa.

CRM-OHJELMISTOJA AIDOSTI JÄRJESTÖJEN TARPEESEEN

Ei tarvitse mennä kuin pari vuotta ajassa taaksepäin, kun järjestöille oli tarjolla vain pieni määrä kotimaisia, erityisesti järjestöille räätälöityjä jäsenrekisteriohjelmistoja. Nyt markkinoille on tullut monta toimittajaa, jotka ovat kehittäneet alunperin yrityskäyttöön tarkoitetuista asiakkuudenhallinta (CRM)järjestelmistä järjestö- ja ammattiliittoon sopivia järjestelmiä. Myös pienemmillä järjestöillä ja liitoilla on nyt mahdollisuus saada aidosti palveleva jäsenrekisteriohjelmisto itselleen.

IT

Loppuvuonna IT-kentällä tapahtui suuri myllerrys, kun yrityskauppoja tehtiin paljon. Pieniä ja keskikokoisia toimijoita ostettiin ja liiketoimintoja yhdistettiin. Tästä johtuen monet IT-tekijät ovat kokeneet suurta myllerrystä.

Kapasiteettipalveluiden hinta on romahtanut, joten tänä vuonna vanhat, jo 1-2 vuoden ikäiset IT-sopimukset kannattaa käydä läpi ja tarkastaa, että sopimusten hintataso on markkinaehtoinen ja palvelut ovat moderneja.

YHTEISTYÖTYÖKALUT VIESTINTÄÄN

Nopea, suora ja läpinäkyvä viestintä tulee valtaamaan myös ne toimijat, jotka eivät ole vielä ottaneet siihen liittyviä työkaluja käyttöön. Kymmenien tai jopa satojen lukemattomien sähköpostiviestien aika on ohi. Tämän mahdollistavat tiimien viestintään kehitetyt erityiset viestintätyökalut, kuten Slack ja Microsoft Teams. 

Microsoft-tuotteiden käytettävyys on parantunut selkeästi ja jos ei ole vielä kokeillut Microsoft Teamsiä ja se mahdollisuus on olemassa, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Jos organisaatiosi ei työskentele Microsoft-maailmassa, erinomainen vaihtoehto on Slack. Slackilla on parempi käytettävyys, mutta toisaalta Microsoft tarjoaa etäneuvottelusoftan ja hyvän dokumentinhallinnan samassa kokonaisuudessa.

Kari Heikkila