Rubicin Palvelusalkku-ohjelmistolla seuraat kätevästi kaikkien sopimustesi ja käyttämiesi palveluiden tilaa, kustannuksia ja riskejä.
Palvelusalkku on jo käytössä usealla yrityksellä ja järjestöllä. Palvelusalkku tuo luotettavuutta ja helppoutta sopimusten ja palveluiden hallinnointiin. Kaikki salkkuun liitetyt sopimukset ja palvelut ovat Palvelusalkun ansiosta seurattavissa yhdellä silmäyksellä. Palvelusalkun kaikki sopimus- ja palvelutiedot saa myös halutessaan siirrettyä näppärästi yhdeksi Excel-tiedostoksi.
Palvelu– ja sopimussalkkua kehitetään jatkuvasti asiakkailta saadun palautteen perusteella. Sopimusten elinkaaren hallintaa tukeva ohjelmisto on päivitetty kesän aikana vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin.
“Useat asiakkaamme ovat toivoneet Palvelusalkulta muistutuksia palvelusopimusten päättymisestä. Olemme nyt kehittäneet ohjelmistoa siten, että se lähettää palvelun omistajalle automaattisesti muistutusviestin kuukautta ennen sopimuksen päättymistä”, Palvelusalkun tuotepäällikkö Sanna-Kaisa Perälahti kertoo.
“Tämä muutos parantaa merkittävästi salkun käyttökokemusta ja pienentää sopimusten ja palveluiden hallintaan liittyviä riskejä. Lisäksi Palvelusalkkuun on lisätty ominaisuuksia, jotka parantavat palvelukustannusten ja kehityskohteiden kustannusten hallintaa”, Perälahti jatkaa.
Palvelusalkku on helppokäyttöinen ja tietoturvallinen pilvipohjainen sopimus- ja palveluhallinnan sovellus, joka on kehitetty yhteistyössä suomalaisen SoulCoren kanssa.
Voit pyytää maksuttoman esittelyn täältä tai soittamalla Kari Heikkilä 050 387 1133.