Lääkärit ilman rajoja -järjestölle varainhankinnan ja avustustyön tarpeisiin sopivat CRM- ja verkkosivuratkaisut – ”tavoitteiden kiteyttäminen oli suurin anti”
Avainsanat: asiakasrekisteri, CRM, Hankinta, kilpailutus

Lääkärit ilman rajoja (Médecins sans Frontières, MSF) on suuri kansainvälinen sairaanhoitoon erikoistunut avustusjärjestö, joka laajensi toimintaansa Suomeen vuonna 2018. Rubic oli järjestön tukena uuden lahjoittajarekisterin ja verkkosivuston kilpailutuksessa.

”Lääkärit ilman rajoja toimii Suomessa siksi, että kriisit maailmalla ovat yhä vaikeampia ja niiden ratkaisemisessa tarvitaan myös suomalaisten apua ja tukea”, MSF:n varainhankintapäällikkö Samuli Tarvainen kertoo. ”Päätimmekin heti varhaisessa vaiheessa satsata siihen, että meillä on pitkäkestoisesti varainhankinnan ja avustustyön tarpeita palveleva lahjoittajarekisteri”, hän jatkaa.

”Rubic teki meille erinomaisen esiselvityksen eri CRM-järjestelmistä, jonka pohjalta meidän oli luontevaa käynnistää isompi kilpailutus- ja hankintaprojekti”, Tarvainen toteaa. ”Suomen toimistomme oli vasta perustettu ja Rubicin ansiosta saimme nopeasti kiteytettyä sen, mitä tosiasiallisesti tarvitsemme CRM-järjestelmältä. Hyvin vedetyn määrittelyprosessin ansiosta tiesimme, mitä haluamme ja se auttoi oikean järjestelmäkumppanin valinnassa”, Tarvainen kiittää.

Tarvemäärittelyn lisäksi Rubic tuki järjestöä kilpailutuksessa ja valitun järjestelmän käyttöönotossa. ”Kilpailutusvaihe oli erittäin systemaattisesti ja asiantuntevasti vedetty. Rubicin konsultti vastasi esimerkiksi kilpailutuksen dokumentoinneista ja me pystyimme itse keskittymään siihen, että saadaan valittua tarpeisiimme sopiva kumppani”, Tarvainen sanoo.

”Meillä oli läpi projektin hyvin matala kynnys kysyä Rubicin konsultilta tyhmiäkin kysymyksiä ja hänen kanssaan oli aidosti kiva tehdä töitä, mikä aina helpottaa yhteistyötä”, Tarvainen naurahtaa. ”Syntyi luottamus siihen, että jos on tarpeita projektin aikana, niin Rubicilta löytyy niihin ratkaisuja.

Rubic