Asuntosäätiön Asumisoikeus (Asokodit) on Suomen suurin asumisoikeusasuntoja omistava yhtiö. Vuonna 1951 perustetun Asuntosäätiön tavoitteena on kehittää sosiaalista asuntorakennustoimintaa sekä pyrkiä luomaan yhtenäisiä nykyaikaisesti asemakaavoitettuja puisto- ja puutarhavaltaisia asuntoalueita.
Vuonna 2019 Asokodit etsi ulkopuolista tukea aloittelevalle projektipäällikölle hankalan ERP-projektin loppuunsaattamista varten. Toimitusjohtaja Jari Riskilän mukaan jo ensimmäisessä yhteydenotossa Rubicin kanssa syntyi hyvä keskustelukontakti. ”Päätöksessä oli oleellista Rubicin kokemus vastaavista projekteista, myös siinä vaiheessa, kun toimittajan kanssa ollaan jo vaikeuksissa”, Riskilä pohtii. ”Eniten konsultin valinnassa painoi sopivan henkilön löytäminen. Rubicin konsultista saatiin todella hyvä tuki ja turva omalle projektipäälliköllemme”, Jari Riskilä jatkaa.
Vaikean projektin aikana oli tärkeää, että asiakkaan projektipäällikkö pystyi luottamaan täysin konsulttiin. ” Projektipäällikkömme oli tyytyväinen, koska Rubicin asiantuntijalla oli kokemusta ja osaamista myös valmentamisesta”, Riskilä toteaa. ”Esimerkiksi ohjausryhmätilanteissa, jos projektipäällikkö koki epävarmuutta, pystyi hän luottamaan siihen, että Rubicin konsultti ymmärsi mitä hän tarkoittaa, ja näin hän pystyi luottamaan, että konsultti pystyi täydentämään häntä. Projektipäällikkömme myös kehittyi ja vahvistui Rubicin hyvässä ohjauksessa niin, että lopulta ulkopuolista tukea ei enää kaivattu”, toimitusjohtaja Jari Riskilä sanoo.
Jari Riskilä kertoo, että Rubicin konsultti jatkoi ERP-projektin jälkeen vielä samassa roolissa uuden projektin parissa. ”Tiimissämme oli tarvetta lisäkäsille ja hänellä oli jo hyvä tietämys asiasta edellisen projektin osalta. Hän hahmotti myös todella hyvin kokonaisuuksia ja osasi esittää relevantteja argumentteja”, Riskilä arvioi.
Asokotien toimitusjohtaja Jari Riskilä suosittelee mielellään Rubicia vastaaviin projekteihin. ”Todella varmaa tekemistä”, tyytyväinen Riskilä päättää.
Rubic HR Finland on Iodata Oy -konserniin kuuluva riippumaton järjestelmähankintojen konsultointitoimisto. #järjestelmäarki