09 joulu
Asiakkaat arvostivat Rubicin työtä korona-ajan poikkeusoloissa
Avainsanat: asiakaskokemus, asiakaspalaute, asiakastyytyväisyys, etätyö

Kysyimme jälleen asiakkailtamme, miten olemme onnistuneet työssämme kumppanina digitaalisessa muutoksessa. Maailmanlaajuinen koronapandemia on muuttanut työnteon rutiineja voimakkaasti, ja sen vuoksi painotimme kyselyssä asiakkaiden näkemyksiä etäkonsultoinnin järjestelyjen onnistumisesta ja joustavuudesta.   

Olemme erittäin kiitollisia, että asiakkaamme arvostavat saamaansa palvelua. Kysyttäessä arviota etäkonsultoinnin onnistumisesta saimme arvosanaksi erinomaisen 4,5 (asteikko 1-5).  

Erityisen kiitollisia olemme siitä, että kysyttäessä suosittelisitteko Rubicia muillekin ja valitsisitteko Rubicin kumppaniksi tuleviin digiprojekteihin, kaikki vastaajat olivat joko jokseenkin (26%) tai täysin samaa mieltä (74%).   

Suuri kiitos kaikesta palautteesta ja kehitysehdotuksista. Pyrimme jatkossakin parantamaan palveluamme kaikilta osin.   

Pyrimme myös jatkamaan erilaisten asiakastilaisuuksien, kuten taidenäyttelykäyntien, järjestämistä sitten, kun se on taas turvallista.  

Haluamme esittää erittäin lämpimän kiitoksen saamastamme luottamuksesta ja toivottaa kaikille asiakkaillemme jo nyt oikein hyvää joulun aikaa ja tulevaa vuotta 2021. 

Rubic