Tavoitteena muuttaa yhdenvertaisuus työelämässä itsestäänselväksi

Rubic osallistui EK:n työ ei syrji -kampanjaan

Aidosti tasa-arvoisessa Suomessa yhdenvertaisuuden pitäisi olla itsestäänselvyys. Yhdenvertaisuus työelämässä on koko suomalaisen yhteiskunnan etu ja se kääntyy jokaisen työnantajan, työntekijän ja kansalaisen eduksi. Suomella ei ole varaa hukata yhdenkään osaavan ja työkykyisen työpanosta.

Rubic lähti mukaan EK:n järjestämään Työ ei syrji -kampanjaan, sillä tasa-arvoisen työelämän saavuttaminen on kaikkien etu:

“Työntekijäpula näkyy monella alalla, ja se on näkynyt myös meillä. Osaamisen ja työvoiman hyödyntäminen ovat avainasemassa siinä, että yhteiskunta pysyy elinvoimaisena,” pohtii Rubicin managing partner Kari Heikkilä.

Maailma globalisoituu ja niin myös huipputeknologiastaan tunnettu Suomi. Tämä avaa ovia entistä suuremmille mahdollisuuksille tehdä työtä esimerkiksi kielestä riippumatta, ja hakijan osaaminen on pystyttävä arvioimaan mistään henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta.

Rubicin rekrytointiprosessi kulkee siten, että kaikki mielenkiintoiset hakijat tavataan ja haastatellaan aina, vaikka paikkoja ei olisi juuri sillä hetkellä auki. Verkostoitumisen ja uusien ihmisten tapaamisen voima on nykyään valtava:

“Koskaan ei tiedä, jos huomenna meillä olisikin tarjota puoli vuotta sitten tavatulle ihmiselle loistava työmahdollisuus. Ja jos henkilö on aiemmin osoittanut kiinnostustaan meitä kohtaan, niin tiemme saattavat hyvinkin kohdata enemmin tai myöhemmin. En tiedä mikä on määrittänyt historiassa sitä, että IT-alalla on perinteisesti ollut paljon miehiä. Toivoisimme ehdottomasti lisää hajontaa hakemuksiin”, Heikkilä toteaa.

“Kahden tyttären isänä tämä on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä asia. Molemmat tyttäreni harrastavat jalkapalloa ja jostain syystä naisfudista ei arvosteta samalla tavalla kuin miesfudista, vaikka ranking osoittaa, että syytä olisi – suomalaiset naispelaajat pärjäävät maailmanlaajuisesti paljon paremmin kuin miehet!” Kari Heikkilä pohtii.

Katso lisätiedot ja haasta muut yritykset mukaan Työ ei syrji -kampanjaan osoitteessa: https://eisyrji.fi